lauantai 31. maaliskuuta 2018

Mango-vadelma pääsiäiskakku






Valmistin tänä pääsiäisenä raikkaan hyydykekakun, jossa oli mangoa ja tuoreita vadelmia. Koostumus oli ihanan kevyttä sekä pehmeää ja sisältä löytyi vadelmia ja mangon palasia. Pohjana on kananmunaton ohut kakkupohja, mutta voi myös käyttää keksipohjaa. 

Resepti 20-24cm vuokaan riippuen minkä korkuisen kakusta haluaa.

Kakkupohjan ohje löytyy Täältä (pohjaksi riittää puolitettu määrä tai pienempi)

Täyte

4dl vipsikermaa
200g tuorejuustoa
200-250g mangorahkaa
3,5dl mangososetta
puolikas vaniljatanko
1,5dl sokeria
7-8 liivatelehteä
3-4rkl vettä
mangoa pilkottuna kuutioiksi
vadelmia

Kiille

2dl mango sosetta
2 liivatelehteä
3rkl vettä

Voitele kakkuvuoka öljyllä tai voilla. Laita kakkuvuokarenkaan sisäpuolelle voipaperia tai leivinpaperia yms. Aseta kakkuvuokarengas tarjoiluastialle ja laita sen pohjalle kakkupohja.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa sitten tuorejuusto ja rahka pehmeäksi.
Sekoita joukkoon mangosose ja vaniljatangon sisältö sekä sokeri.
Kuumenna vesi mikrossa kiehuvaksi ja sekoita liivatteet veden sekaan.
Kaada liivate neste ohuesti tuorejuusto-rahka-seokseen ja vatkaa kunnolla.
Vaahdota kerma ja kääntele pienissä osin seoksen joukkoon, kunnes täyte on tasaista.
Sekoita vielä kevyesti joukkoon mangon palaset sekä vadelmat ja kaada kakkupohjan päälle.
Anna hyytyä yön yli tai vähintään 6 tuntia.

Tämän jälkeen kakun päälle voi tehdä mango hyydykkeen:

Liota liivatteet kylmässä vedessä ja kuumenna vesi määrä mikrossa.
Sekoita liivatteet lämmitetyn veden sekaan ja kaada seos mangososeen joukkoon sekoittaen hyvin.
Kaada tasaisesti kakun pinnalle ja anna tämän hyytyä 1-2 tuntia.





2 kommenttia: